Häkävaroitin – Oikein sijoittaminen

2792 0
Häkävaroitin Paloturvallisuus

Häkävaroitin tulee olla oikein sijoitettu, mutta oikea sijoittaminen tuntuu olevan meille kaikille hiukan haastavaa. Yksi ohje sanoo, että varoitin asennetaan kattoon, toinen suosittelee asennusta seinään. Jopa asiantuntijat ovat asiasta erimielisiä.

Syy tähän epätietoisuuteen on se, että kukaan ei pysty varmasti sanomaan, nouseeko häkä ylös vai laskeutuuko se lattian tasolle.

Tämän artikkelin tarkoitus on tuoda selkoa tähän asiaan.

Hiilimonoksidi – Häkä

Monilla tuntuu olevan käsitys, että hiilimonoksidi (CO), eli häkä, on ilmaa raskaampaa ja siksi painuisi ennemmin lattiatasoon kuin nousisi ylös katonrajaan. Tämä väite on kuitenkin väärä, sillä häkä on itse asiassa hiukan ilmaa kevyempää (Hiilimonoksidin moolimassa on 28,0 g/mol ja kuivan ilman 28,964 g/mol). Ihanteellisissa olosuhteissa häkä nousee aina ylöspäin, mutta koska ero on niin pieni, vaikuttaa siihen myös kaasujen lämpöerot.

Häkä on hiilen ja hapen yhdiste. Se on hajuton, väritön sekä myrkyllinen. Reaktioherkkyytensä vuoksi se on myös erittäin helposti syttyvä kaasu. Sitä syntyy, kun hiili tai hiiltä sisältävät aineet palavat epätäydellisesti eli liian vähässä happimäärässä tai kun palaminen tapahtuu hyvin korkeissa lämpötiloissa.

Myrkyllisyytensä vuoksi se tulisi havaita hyvissä ajoin, ennen kuin siitä koituu haittaa asunnossa oleville ihmisille tai lemmikeille. Häkää ei voi havaita aistein tai tavallisella palovaroittimella, vaan sen havaitsemiseen tarvitaan häkävaroitin.

AJAX – Uuden sukupolven turvajärjestelmä

Häkävaroitin

Koska häkä on vain hiukan ilmaa kevyempää, vaikuttaa sen nousuun myös lämpötila. Mikäli häkä syntyy huonosti palavassa takassa, on se oletettavasti lämpimämpää kuin ympäröivä huoneilma, jolloin se nousee ylös. Mikäli häkää syntyykin muualla ja se huoneeseen tullessa onkin huoneilmaa viileämpää, jää se leijumaan alemmas, kunnes lämmettyään alkaa nousta ylöspäin.

Häkävaroitin takka

Häkävaroittimen sijoittamiseen pätee pääsääntöisesti samat säännöt kuin palovaroittimeen. Varoitinta ei saa asentaa seinien ja kattojen risteys- ja kulmakohtiin, sillä niihin ilma voi jäädä seisomaan. Myöskään ulko-oven yläpuolella ei ole hyvä paikka.

Koska varmasti joka tilanteessa toimivaa sijoituspaikkaa ei voi tietää, kannattaa tässä käyttää myös omaa harkintaa ja asentaa häkävaroitin katon lisäksi myös seinään.

Häkävaroitin Kodinturva Paluturvallisuus

Alla Tukesin suositukset häkävaroittimen sijoittamiselle:

  • – Sijoita varoitin huonetilaan, jossa sijaitsee polttoainetoiminen laite, esim. takka, kaasuhella tai muu tulisija.
  • – Varmista, että häkävaroittimen hälytysääni kuuluu tiloihin, joissa oleskellaan.
  • – Jos sijoitat varoittimen kattoon, sijoita se vähintään 300 mm etäisyydelle seinistä.
  • – Jos kyseessä on palovaroittimen ja häkävaroittimen yhdistelmä, asenna varoitin kattoon.
  • – Huomioi, että seinään asennetun varoittimen pitää olla vähintään 150 mm etäisyydellä katosta, koska seinän ja katon kulmauksessa ilma voi jäädä seisomaan.

Noudata edellä annettuja ohjeita, vaikka ne olisivat ristiriidassa laitteen käyttöohjeiden kanssa.

Älä asenna häkävaroitinta

  • – Rakennuksen ulkopuolelle
  • – Suljettuun tilaan, kuten kaappiin tai kaapin alapuolelle
  • – Paikkaan, jossa varoittimen toiminta voi estyä, esim. huonekalun tai verhon takia
  • – Suoraan pesualtaan yläpuolelle
  • – Oven, ikkunan, huippuimurin tai tuulettimen viereen eikä muualle, jossa se voi altistua suurelle ilmavirtaukselle
  • – Ilmanvaihtoventtiilin tai muun vastaavan tuuletusaukon viereen
  • – Kosteisiin tai märkiin paikkoihin, esim. kylpy- tai pesuhuoneisiin
  • – Lieden tai keittolevyn välittömään läheisyyteen tai yläpuolelle.

Lähde: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto – Tukes.fi

AJAX – Uuden sukupolven turvajärjestelmä

Lisää luettavaa:

➡️ Paras hälytysjärjestelmä?

➡️Turvallisuus 2019 – Kodin ja perheen turvallisuus

➡️Alkusammutusvälineet 2019 – Kodin turvallisuus

➡️Sammutusvälineiden käyttö

➡️Kodin paloturvallisuus 2019 – Turvallinen joulu

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa, mikäli koet artikkelin tuovan arvoa myös läheistesi perheiden turvallisuuden parantamiseen.

Ei kommentteja

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

five × one =

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.